Paljon ne puhuu vähän ne tekee

Kirjoitan taas nyt pitkästä aikaa, kun alkaa animen, ponien töllötys ja lattialla kieriskely kyllästyttää. Aijon käsitellä tätä aihetta omakohtaisten kokemusten kautta. Se vuosi kuin olin A.Ln kanssa yhdessä os siitäselvä osoitus. Mitään tekemättömyydestä Sekä tää kuukausi, kun en saanut mitään aikaiseksi. Silloin yläasteella. Ollessani goottilolita fiilistelin omassa huoneessani Malicea, Moi dix Moisia ja Köziä, plavoessani synkkyyttä ja dekadenssia keskityin pelkästään ulkoisiin seikkoihin. Ajattelin pimeyttä ja datasin 24/7 mesessä Ravenin kanssa ja jauhettiin jotain scheissee. Mä olin söpö Gabriela niminen marionetti, ja ystäväni leikki Korppiherraa. Yhdessä me fiilistelimme kuinka synkkiä ja uskottavia me olimme syödessämme sipsejä ja jauhaessamme paskaa. Mitä pointtia? Ei mitään. Kirjoitin haukkumatekstareita kavereilleni, huusin kaikille, järjestin kohtauksia. Puhuin lisää scheissee. Miksi. Korottaakseni egoa. Minut olisi voinut nimetä Egoistaksi. Tein Fille Seulea. Miksi? Korostaakseni omaa paremmuuttani "Mä teen leffaa,te muut ootte vaan tyhmii idioottei, Mä tunnen Helsingin kadut, te ette tiedä mistään mitään mulla on aito elämä ootte vaan systeemin orjii, fuck you all!" Mikä oli pointti? Ei mikään. Ei mitään hyötyä. Löllyin omassa egossani ja huomaamattani karkoitin kaikki luotani. Samaa mitä mä tein viime vuonnakin. Koko ajan kaiken aikaa.

Mennessäni Tukholmaan keksin tämän upean Eeppinen Energia ajatuksen. Jälleen vain nostattaakseni egoani. "Minä olen keksinyt tällaisen hienon suuntauksen! Te ette oo! Mun elämässä on pontti! Teidän ei!"

Mutta ajatukset ovat aina ajatuksia.

Hipit jotka haluavat vaikuttaa, mutta polttavat vain ganjaa. Anarkistit, jotka vastustavat kaikkiea, mutta loppujen lopuksi eivät tiedä mitä vastustavat ja minkä vuoksi kieltäytyessään ajattelemaan myös positiivisesti. Facebook tiedotukset jostain kamalasta, jotka eivät tarkoita mitään. Afrikkalaisten lapsiorjien säälimiset, prostituutiosta vinkuminen. Kaikki. Puheet siitä miten aikoo tehdä eeppisiä asioita sitkun...Mikä sitkun? Ei ole mitään sitkunia.

Päh. ..

Ihmisten pitäisi aloittaa muutos itsestään. Eilen mä istuin lukemassa Platonovaa ja luin tällaisen kohdan: "Jos ihminen ajattelee syntyneensä toteuttaakseen jonkin mission, hänen pitää liikkua missionsa suuntaan. Jos hän vain ajattelee, fantasioi ja puhuu esteistä, hänen "missionsa"  on tyhjä toivomus erottua joukosta ja vetää huomiota"
Pätee liikaa minuun. Pätee liikaa minun tuntemiin ihmisiin. Pätee ylipäätään kaikkeen. Vetää huomiota.. Korostaa ja nostaa itsensä muitten yläpuolelle.

Tuntuu että ihmiset eivät useimmiten edes ajattele asioita loppuun, puhumattakaan toteutuksesta. Vastuusta sluibataan. Ollaan loppujen lopuksi ihan tyytyväisiä tilanteeseen. Puhutaan vähän sen puolesta, että asiat voisivat olla paremmin. Kerrotaan kuinka fiksuja ollaan kun luetaan vähän jotain kirjallisuutta. Keskustellaan maailmasta, metafysiikasta, energiavirroista, determinisoidusta maailmasta. Annetaan kaikki syyt, jotta voitaisiin itse olla tekemättä mitään. Vaikka tärkein asia maailmassa on yleensä itseys ja sen kehitys. Ihminen, joka ei hallitse omia mielihalujaan, tunteenpuuskiaan, ei voi puhua mistään. On vain oltava  hiljainen ja nöyrä. Kuten Mihail Bulgakovin kirjassa Koiran sydän professori Probrozenski sanoi ihmiseksi muutamalle barbaariluonteiselle koiralleen "Sinun täytyy vain vaijeta ja kuunnella! Vaijeta ja kuunnella! Vaijeta ja kuunnella!"

Sen sitaatin voisin alleviivata kahteen kertaan punaisella kynällä ja painaa sydämmeni verhoihin. Kuunnella maailmaa, opettajaa ja oppia. Toimia oppimalla tavallaan.

Sillä me olemme se yksi ja kaikki virta, eikä virta voi kulkea ilman työntövoimaa. Ei virta voi mennä liikkeettä. Ei mitään tapahdu, jos me vaan juodaan vähän kaljaa, syödään vähän pihvejä ja jauheta sanoja tomuksi tekemättä muutosta itsessämme. Muuhun meillä ei nimittäin ole valtaa.

Alkukappaleeseen haluan lisätä enää sen, että olen kyllä käsittänyt ainakin osittain suorittamani virheet. Ja haluan oppia niistä. Joskus jopa onnistunkin. Mutta välillä vajoan taas apatiaan ja toimeettomuuteen. Itsensä huijaamiseen "Byhyy mä oon masentunu koska A.S jätti mut", vaikka todellisuudessa aamulla on vain vaikea mennä kouluun ja projektin käynnistäminen on vaikeaa, koska voisin syödä vähän lisää ja meditoiminen on hankalaa, koska päässä pyörii liikaa ajatuksia" Tasainen ja neutraali olo on kaiken A ja O eikä ilman sitä voi oikein saada mitään aikaiseksi.

PS. Oon pahoillani jos toistan itseäni liikaa :D