Teksti josta kaikki lähti

Okei eli alkajaisiksi lisään tähän erään kauan sitten kirjoittamani tekstin, jonka kirjoitin tajutessani maailman olevan yhtenäinen kokonaisuus. Tätä tekstiä olen käyttänyt monien piirustusteni, tekstieni sekä projektieni pohjana, joten toimittakoot se samaa virkaa tässäkin.


Olla kivi, olla tiedostavuuden huippu
Porkkanaotsaani raastaa ihmiset, minä ja kaikki ympärilläni. Olen kana, jota kaikki riipivät salaatteihinsa, (he kaikki ovat kasvissyöjiä) joten päätin tulla tänne blogiini uhoomaan ennen viskishottia ja makeita painajaisia, jotka seuraavat minua maailman ääriin.
Maailmankaikkeuden alussa oli puhdasta energiaa. Niin puhdasta, yksinkertaisuudessaan kaunista, että sen oli vaikea kestää itseään omassa yltäkylläisessä yksinäisyydessään. Se rupesi muokkaamaan itseään yksinkertaisesti kokeilemalla millaista on laajeta. Tätä seuraa luonnollisesti kasa pitkäpiimäisiä teorioita esim. alkuräjähdyksestä ja kehityksen eri vaiheista tahi jonkinlaisia Jumala/jumalat luovat maailman-tyyppisiä tarinoita. Yksinkertaisemminkin voisi sanoa, energialla oli tylsää.
Luonnollisesti, kun esim. ihminen keksii jotakin uutta, hän haluaa kehittää sitä eteenpäin, ja niin teki myös energia. Se tajusi miten voi säädellä itseään luodakseen alati monimutkaisempia aineita, järjestelmiä. Aina uuden sattuman kautta se tajusi asioita ja ikään kuin otti aina vain parempia ja parempia ratkaisuja käyttöönsä. Ja jälleen tätä seuraa liuta kaikenlaisia teidän korviinne tylsiä ja idioottimaisen hankalasti muistettavia fysikaalisia kaavoja, jotka muodostivat kehityksen rihmaston, toisin sanoen evoluution.
Niin tylsää energialla taisi olla, että kehittipä se ihmisetkin, jotka ovat kenties vain välivaihe sen katastrofaalisessa etenemisessä. Se keksi kauttamme ihmettelyn taidon, pitkäpiimäisyyden jalon opin, joka ajaa eteenpäin. Sillä on nykyään jopa aivotkin, joilla se meidän avullamme on oppinut suunnittelemaan. Kaikkieus on jo kauan sitten ohittanut vauvan vaiheen, jolloin se vasta oppi havaistemaan, se on ohittanut jo uhmaiän ja lapsuuden vaiheet, joiden aikana se harjoitteli refleksejä eläinten kautta. Nyt sillä on meneillään jonkinlainen murrosikä, jota se kenties ihmisten kautta johtaa. Se on alkanut jo oppia, kuinka käsitellä itseään, mutta ei tunne järkevyyden rajoja. Se on ehkäpä saavuttamassa ne jossain vaiheessa. Nyt se on kuin teinityttö, joka antaa neitsyytensä limaiselle amikselle vain tietääkseen miltä seksi tuntuu.
Maailmankaikkeudella on meidän ihmistenkin jälkeen vielä pitkä matka kypsään aikuisuuteen ja siihen, että se oppii taas olemaan vapautunut lapsi. Sillä on vielä aikaa miettiä, miten voi ajatella fiksusti ja taloudellisesti sekä miten hyviä aikeitaan voi toteuttaa myös käytännössä.
Kuten kenties monet vanhuksetkin, jotka ovat jo kyllästyneet elämän railakkuuteen ja haluavat vetäytyä rauhassa nauttimaan yksinkertaisista ajatuksista ja huveista, ehkä maailmankaikkeuskin aikanaan kyllästyy leikittelemään itsellään ja oppii olemaan pelkästään puhtaana energiana jälleen. Olemaan tekemättä mitään, vain nauttimaan siitä että on olemassa, ajattelematta mitään - kuin kivi.