en ole kirjoittanut, anteeksi siitä, sillä olen ollut niin kipeä pari viikkoa, etten ole oikein jaksanut nousta sängystä pidemmäksi kuin viideksi minuutiksi kerrallaan. Enkä saa kirjoitettua mitään järkevää viidessä minuuttissa. Tunnen, kuinka selitykseni kuulostavat tyhmiltä ja tyhjiltä, fattiga och fåniga on jotenkin aivan mahtava tapa ilmaista sitä, miltä sanat joskus tuntuvat (ruotsi on muutenkin hieno kieli kuvaamaan monia asioita, ajatelkaa esimerkiksi ilmaisua huller om buller). Uskottelen itselleni, ettei kukaan ikinä odota minulta mitään, ettei kukaan usko, että osaan jotakin, niin voin kirjoittaa vapaasti ilman paineita. Pahoittelen pitkää prolologikakkaa. Kirjoitan nyt siitä, mitä puhuin koulussa yhdessä aamunavauksessa. Siellä siat saivat mitä kauneimpia helmiä...
Ihmiskunta on kuin planeetta aika-avaruudessa. Se pyörii akselinsa ympäri koskaan oikein muuttumatta. Jotakin ehkä muuttuu joskus, mutta vain hieman ja vähän kerrallaan hyvin pitkällä aikavälillä. Niin kuin planeetalla voi olla murroskohta sen olemassaolossa, kuten esimerkiksi Maapallolla oli Kuun synty ja elämän herääminen pinnalla, voi ihmiskuntakin kokea pieniä muutoksia. Perusrakenne kuitenkin pysyy muuttumattomana elämänkaaren päästä päähän.
Planeetta pyörii akselinsa ympäri pinnan viilettäessä nopeasti ja ytimen pyöriessä hitaasti keskustan ollessa täysin paikallaan. Samalla tavalla ihmiskuntakin pyörii paikallaan koko ajan samalla tavalla, mutta näemme enää sen pinnan, joka juoksee nopeasti eteenpäin, ja pidämme sitä kehityksenä. Talous kasvaa jatkuvasti, uudet ajankohtaiset asiat tulevat koko ajan, kaikki muuttuu, kaikenlaista tapahtuu koko ajan, uutisia tulee ja menee päivittäin, tunneittain. Kukaan ei enää muista, mistä puhuttiin vuosi sitten, kukaan ei muista kymmenen vuoden uutisista paljon mitään, mikä kertoo sen kaiken turhuudesta. Ajankohtaiset asiat eivät ole olemassa enää hetken päästä, jolloin kukaan ei ikinä ole tarvinnut eikä tule tarvitsemaan niitä. Me elämme elämämme ajankohtaisuudelle, tyhjälle kehitykselle (ei talous mihinkään kasva, ei kukaan ole sen onnellisempi taloudesta kuin viisi vuotta sitten, ei kulutus tee todella iloiseksi, ei tieteen kehitys kehitä mitään, kun ihmiset eivät tunne itseään). Samalla unohdamme ytimen olemassaolon, ikään kuin planeetta unohtaisi kaiken muun keskittyessä kuoreensa ja luulisi sen olevan kaikki, mitä on.
Ihminen on muutakin kuin pinta. Nietzsche sanoi Jumalan olevan kuollut, ja, että pian ihminenkin tulee olemaan kuollut. Luin yhden Tillich -nimisen miehen tulkinnan näistä sanoista, ja hän kertoi, kuinka Zarathustra kertoo ihmisten tappaneen Jumalan unohtamalla henkisyyden. Ihmiskunta on mekanisoinut itse itsensä, vienyt itse itseltään ainoan erityisyytensä, henkisyytensä. Jos sama jatkuu, ihminen tappaa pian itsensäkin muuttaessaan kaiken mekaaniseksi toiminnaksi. Ihmisestä tulee mekaaninen kappale, jolla ei ole elämää sen enempää kuin tällä tietokoneellakaan. Planeetan pyöriessä unohtaen ytimensä olemassa olon, se ei enää tajua, miksi se pyörii, mikä sitä pyörittää, ja se kadottaa itsensä vain vyöryen eteenpäin tiedostamattomuudessa. Samalla tavalla ihmiskunta luulee kehityksensä etenevän itsestään samalla, kun tapamme itse itsemme. Unohdamme sen, joka meitä pitää yllä, ja olemme pelkkää pintaa.
Henkisyyden kieltäminen on uusi keksintö ja siksi sitä pidetään kehityksenä. Kyllä jokainen tietää olevansa muutakin kuin kemiamössöä, jolla ei ole tahtoa tai sielua. Silti ajatusta ihmisen hengettömyydestä ja tyhjyydestä pidetään kehityksellisenä ja järkevänä. ... Pian ihmiskunta tappaa järkensäkin.
Ihmisellä on keho, ihmisellä on persoona, ja ihmisellä on sielu. Persoona toimii peilinä sielun ja kehon välillä. Nykyään nähdään vain keho, mutta onneksi me voimme nostaa ihmisyyden kokonaisuudessaan taas ihmiskunnana tietoisuuteen.
Anteeksi, jos on sekavaa, en jaksa kirjoittaa kunnolla, koska olen laiskimus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti