Mua on jo pidempää mietityttäny ja jopa vähän epäilyttänyt niin sanottu anarkismi, sekä kaavoista täydellinen vapautuminen ja pyrkiminen viattomuuteen ja dogmien täydelliseen kumoamiseen. Tän päivän Tarot-keskustelu Aran kanssa, sekä HP:n naamakirjastalkkaus saivat minut kirjoittamaan tän raapustuksen.
Tuntuu, että usein ihmiset haluavat hypätä asioiden edelle ja kokea nopeammin, saada vastauksia nopeammin, sekä valaistua nopeammin paneutumatta siihen, yrittämättä oppia elämään mielensä kanssa sekä kokeilemaan sen äärirajoja niin oppineessa kuin vapautuneessakin mielessä. Voin sanoa suoraan että mielestäni tässä asiassa ihmiset tekevät VÄÄRIN. En ymmärrä mihin on oikein kiire sääntöjen, lakien sun muiden muuttamisen ja kaatamisen kanssa. Maailmankaikkeus, sekä Jumala ja sen kehitys on ikuinen, eikä siinä voida voittaa aikaa.
Oon usein huomannu, että kaikki haluavat olla vapaita. Mutta mitä olisi sitten täydellinen vapaus? Vastaus on ei mitään. Ei mielen rajoja, ei ruumiin pakotteita, ei mielihaluja, ei tahdonvoimaa, ei kehityksen halua, ei mitään. Sellaisenaan ihmisen on vaikea olla. Jopa mahdotonta. Siihen tarvitaan hyvin korkeaa hengenlaatua, ennen kuin siihen kykenee. Nimittäin miten me, omaan haluumme ja ajatuksiimme tukehtuneet houkat pärjäisimme paikassa, missä esim ajatukset vastaavat oikeaa maailmaa ja muuttuvat oikeiksi. Emme mitenkään, me tukehtuisimme ajattelemiimme tavaroihin, ihmisiin, käsitteisiin, pelkoihin jne... Entä miten me voimme päästä hallitsemaan itseämme pikkuhiljaa, on rajojen asettaminen. Meillä on aika rajanamme ja turvanamme hillitsemisen oppimiseen. Eihän jonkun yksinkertaisen villihirviön tasolla olevaa eläimen sielua voi päästää ihmisen tasolle, sillä sen nyanssitajuttomuus voisi aiheuttaa melko kauheat seuraukset. Sama pätee fraktaali- ja yhdenmukaisuusteorian mukaisesti pienemmissäkin mittakaavoissa. Ei mitään voi tehdä vapaasti ellei sitä osaa hallita. Ei voi mediotoida ja saavuttaa ajatuksetonta tilaa, ellei opettele hillitsemään ajatuksiaan. Ei voi keskustella normaalisti ellei erota huumoria ja totisuutta, ei voi tehdä itseään kirjallisesti lahjakkaaksi, ellei osaa kirjoittaa selkeästi, sillä ketään ei kiinnosta ajatukseton älämölö. Tai no voihan sitä itselleen tehdä, muttei kannata tuoda sitä esille, sillä mitä se ketään hyödyttää. Eikä voi maalata abstraktiakaan, ellei tiedä katseen kulkemisesta, värien kontrasteista, geometriasta ja etäisyyksistä mitään, sillä muuten maalauksen tuijottaminen on yhtä tylsää kuin tapetin toljottaminen. Ei voi ruveta hallitsijaksi, ellei tiedä hallitsemisen perusteista, puhumisesta, karismasta sekä kansan ongelmista mitään (vaikka niin tuntuu usein käyvänkin) Hallitsijan täytyy olla aina astetta korkeammalla, kuin mitä kansa on osatakseen johdattaa kansan hyville raiteille.
Me olemme siis jatkuvien rajojen sisällä. Me kaadamme jatkuvasti sääntöjen muureja törmätäksemme vain uusiin muureihin.
Kuten Ara kertoi mulle tänään Tarotin nollakortista, Narrista, joka symboloi Jumalallista tyhjyyttä ja toisaalta sen lähettämää ns. profeettaa, joka tuo aina kevään mukanaan, joka särkee vallitsevat lait, ja esittää uuden idean puhtaana ja vapaansa ihmisille, jotka seuraavat sitä, muodostavat siitä mielipiteitä, käyttävät sitä saadakseen etuja ja valtaa, muodostavat siitä älyttömiä säädöksiä ja sääntöjä, rakentavat dogmeja, kunnes uusi puhtaan hengen edustaja tulee jälleen kaatamaan vallitsevat dogmit.
Ikinä ei onnistuta kaatamaan suoraan kaikkea, mutta jotain pystyy pikkuhiljaa aina muuttamaan. Sen vuoksi hidasta kehitystä ja kaavoja ei ole syytä pelätä, silläne auttavat ihmistä aukeamaan välitellen, hiljalleen kaikessa rauhassa jättämättä yhtäkkiä typistyneine käsityksineen järkyttymään noin vain yksin täydelliseen olemattomuuteen ja puhtauteen, jota ihminen ei edes voi käsittää.
Kiitos ja kumarrus. Olen puhunut jälleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti