Rakkaudesta

On väärin sanoa, etteivät lapset muka osaisi rakastaa. Kaikki voivat rakastaa. Olen vakuuttunut siitä, että rakkaus on yhteyttä kahden olon välillä (alan nyt käyttää sielusta, sisimmästä energiasta, elämästä elävän sisällä eli pohjimmaisesta, joka siirtyy ruumiista ja persoonasta toiseen sanaa "olo", sillä sana "sielu" on liian vääristynyt), mikä tarkoittaa sitä, että, kun kaksi elävää on päässyt syvälle toistensa kuorten läpi henkilön persoonankin läpi itse henkilöön eli oloon (joka siis on kaikkien sisin ilman kehoa tai persoonaa), välillä syntyy vahva yhteys, joka tunnetaan sanalla "rakkaus". Ennen rakkautta kaksi ihmistä tai muuta elävää voivat kiintyä toisiinsa, mutta vasta rakkaudessa on mahdollista myös päästää irti, sillä rakkaus jatkuu ilman kiintymystäkin. Rakkaudessa toki toivoo toiselle vain hyvää, muttei ole mustasukkainen tai surullinen, jos tämä lähtee. En väitä, että kiintymyksessä olisi mitään pahaa, mutta se ei ole rakkautta, vaan pinnallisempaa, kiintymystä, kuten tavaraan joskus kiinnytään. Toki ihmiseen kiinnyttäessä tajutaan kohteen olevan ihminen, joka ei siis ole tavaraa, mutta usein kiintyneet tajuamattaan suhtautuvat siihen kuin tärkeään tavaraan.
     Jokaista elävää siis voi rakastaa. Rakkauteen usein liittyy jotain muutakin kuin pelkkä puhdas rakkaus. Esimerkiksi vanhemmat ovat suojelevaisia lapsiaan kohtaan, mikä ei sinänsä ole rakkautta, vaan vastuuta ja pelkoa, rakastavaiset haluavat toisiaan, mikä taas on rakkauden ilmentymää seksuaalivietin kautta ja kaunista ainoastaan rakkaudessa (voi väittää vastaan, mutta pelkkä pano on mielestäni rumaa. PISTE.), ja ystävyyteenkin liittyy usein hieman mustasukkaisuutta. Puhtaimmillaan rakkaus on kai ystävyydessä tai ystävyydessä rakastavaisissa, jotka todella ovat päässeet toistensa kuoren läpi, eivätkä ole mustasukkaisia. Rakastan Henrikiä, mutta tiedän tässä päällä vielä olevan jotain muutakin, kuten mustasukkaisuutta, mutta aina vain vähemmän. Eniten se kai johtuu siitä, että pelkään menettäväni hänet, mikä taas on sitä kiintymystä, mikä on hyvä juttu silloin, kun se ei rajoita liikaa, vaan on välittämistä, muttei omistamista. Kuitenkin ainakin uskon asian olevan niin, että jos Henrik joskus lähtee, toivon hänelle hyvää ja onnea, vaikka tiedän ainakin vähän surevani ja ikävöiväni. Onhan ihanien ihmisten kanssa ihanaa olla.
     Rakkaus Jumalaan on kai pelottavinta. Se on niin suurta, että sitä pitää osata hallita, ettei se tuntuisi räjäyttävältä. Rakkaus Jumalaan on myös erilaista kuin rakkaus toiseen ihmiseen, sillä Jumala on niin paljon suurempi olo kuin ihminen. Rakastaessaan Jumalaa rakastaa koko maailmaa.